Luontokuvaus on paljon muutakin kuin hienojen kuvien ottamista kansallismaisemien auringonlaskuista ja -nousuista. Kovalevyilläsi saattaa odottaa upea kokonaisuus jatkojalostusta odottavia tiedostoja, joista voit koota itsellesi mieluisan kuvaesityksen, teoksen tai näyttelyn yleisön ihailtavaksi.
Luontokuvaajan Master Class–jatkokoulutuksen tavoitteena on syventää jo ammattimaisesti toimivien kuvaajien osaamista luontokuvauksen alalla ja luonnontuntemuksessa, ohjata heitä hahmottamaan omien luontokuviensa sisällöllisiä vahvuuksia sekä tuomaan oma ammatillinen osaamisensa esille toivomassaan muodossa. 
Koulutuksen alussa kukin opiskelija valitsee itselleen teeman, jonka kehittää omista kuvakokonaisuuksistaan koulutuksen aikana valmiiksi konstruktioksi. Koulutus tarjoaa opiskelijalle samanaikaisesti siten erinomaisen tilaisuuden syventää omaa näkemystään valitsemastaan aiheesta sekä omaksua tarvittavat tekniset taidot ja ohjelmisto-osaaminen projektinsa toteuttamiseksi.
Samanaikaisesti koulutuksessa terävöitetään myös alan kehityksen seuraamisen taitoa ja omaan kuvaustyöskentelyyn sopivien uusimpien tekniikoiden ja sovellusten hallintaa, jolloin kaikki olennaiset tiedot ja työkalut löytyvät helposti Master Class –jatkokoulutuksen jälkeenkin oman luovan työskentelyn tueksi.
Luontokuvaajan Master Class –jatkokoulutuksessa opiskelun painopisteitä ovat mm.
kuvallisten kokonaisuuksien hahmottaminen ja niiden luominen
opiskelijan henkilökohtaiset projektit, niiden suunnittelu ja tuottaminen
opiskelijaa kiinnostavan aihepiirin esittelytekniikat ja yleisölle esiintyminen
alan ajankohtaisiin ohjelmistoihin tutustuminen ja niiden käyttöönotto.

Kenelle
Luontokuvaajan Master Class -jatkokoulutus soveltuu luontokuvauksen taidot jo hyvin hallitseville ja ammattimaisesti toimiville aktiiviluontokuvaajille. Koulutuksen aikana osallistujat voivat syventää ja hioa omia henkilökohtaisia tietojaan ja taitojaan luontokuvauksen yksittäisillä osa-alueilla tai koko luontokuvauksen aiheskaalassa – luonnontuntemuksesta aina oman kuvamateriaalin hyödyntämiseen ja ammattimaiseen julkaisutoimintaan saakka.
Koulutus soveltuu erinomaisesti myös kaikille niille luontokuvaajille, jotka haluavat laajentaa ja vahvistaa omaa luovaa ja taiteellista näkemystään.
Osallistumisen edellytykset
Koulutukseen osallistuvilta edellytetään, että oma kamerakalusto ja luontokuvauksen eri osa-alueet ovat jo teknisesti hyvin hallinnassa, osallistujalla on tietokoneen peruskäyttötaidot sekä mahdollisuus käyttää omaa tietokonetta koko koulutuksen ajan.
Monimuoto-opiskelua
Luontokuvaajan Master Class-jatkokoulutus koostuu neljästä teemallisesta moduulista, joista kukin sisältää koko ryhmälle yhteistä lähiopetusta, etäopetusta verkossa sekä ohjattuja ja tuettuja oppimistehtäviä. Jokainen moduuli sisältää myös koko ryhmälle yhteisen kuvausmatkan kunkin moduulin tavoitteiden ja sisältöjen mukaisesti.
Koulutuksen viikoittaisissa etäopetusistunnossa verkossa keskitytään kuvien yksityiskohtaiseen jälkikäsittelyyn ja hienosäätöön kuhunkin käyttötarkoitukseen sopiviksi. Yksittäiskuva-ajattelun rinnalle tulevat mukaan kuvateemat ja kokonaisuudet, joista on mahdollista rakentaa esityksiä, kirjoja, näyttelyitä jne.  
Otavan Opiston verkkoalustalla tapahtuu myös etäopetukseen sisältyvien oppimistehtävien ohjaus, tarkistus ja kuva-analyysit. Koulutuksen etäopiskelujaksojen aikana opiskelijalla on mahdollisuus saada opettajalta henkilökohtaista ohjausta mahdollisissa pulmatilanteissaan verkkoalustan välityksellä.
Opiskelijalla on Luontokuvaajan Master Class-koulutuksen jälkeen valmiudet nousta esiintymislavalle pitämään luontokuvaesityksiä yleisölle, valmistaa ja tuottaa omista tiedostoistaan luontokuvanäyttelyjä ja erilaisia valmiita kokonaisuuksia niin printti- kuin sähköiseenkin mediaan.
Laajuus
Koulutuksen laajuus on 12 ov 18 op (sis. lähiopetus, etäopetus Otavan Opiston oppimisalustalla sekä ohjatut ja tuetut oppimistehtävät)

Paikka
Otavan Opisto, Otavantie 2B, 50670 Otava (Mikkeli) sekä moduuleissa mainitut kohteet

Kouluttaja
Kurssin sisällöstä vastaa ja kouluttajana toimii ammattiluontokuvaaja Paavo Hamunen, Suomen Luontokuvausinstituutti

Hinta
Koulutuksen hinta 1250 €/hlö, alv 0% (sis. lähiopetuksen, etäopetuksen ja henkilökohtaisen ohjauksen sekä kurssiohjelman mukaiset ruokailut kohteissa).
Koulutukseen sisältyvät matkat, kuvausretkien majoitukset ja paikalliskuljetukset ovat omakustanteisia.
Koulutukseen sisältyvillä kuvausretkillä koko ryhmä majoittuu samassa kohteessa ja majoituspaikat ja mahdolliset ruokailut ilmoitetaan hyvissä ajoin ennen kunkin lähiopetusjakson alkua. Kuvausretkien kohteissa liikutaan kimppakyydeillä.
Majoitus Otavan Opistolla (1hh/50€/yö tai 2hh/25€/yö, sis. aamiainen)   – tiedustele mahdollisia vapaita huoneita jo hyvissä ajoin ennen ensimmäisen lähijakson alkua, kurssit@otavanopisto.fi
Koulutukseen hyväksymisen jälkeen opiskelupaikka otetaan vastaan maksamalla varausmaksu (200€/ilmoittautuminen) verkkopankissa (maksulinkki lähetetään erikseen); jäljelle jäävä maksu laskutetaan neljässä erässä aina kunkin moduulin päätyttyä.
Kurssimaksun (ei sis. majoituksia) voi maksaa myös ePassilla, Edenred- tai Smartum-sovelluksella; kysy myös muita maksuvaihtoehtoja kurssit@otavanopisto.fi

Lisätiedot
Lisätietoja koulutuksen sisällöstä: Paavo Hamunen, p. 045 124 2909
Lisätietoja koulutuksen toteutuksesta: kurssit@otavanopisto.fi tai puh. 044 794 3565
Hakeminen ja valinnat
Hae koulutukseen sunnuntaihin 3.9.2023 mennessä hakemuslomakkeella
Valinnoista ilmoitetaan hakijoille kirjallisesti henkilökohtaisesti 15.9.2023 mennessä.
Opettaja

Valokuvaaja ARPS Paavo Hamunen tunnetaan kansainvälisesti mainetta ja palkintoja saavuttaneista luontokuvistaan ja näyttävistä luontokirjoistaan. Viimeisin kuva -ja tietoteos toteutettuna yhdessä Pirkko Siikamäen kanssa ilmestyi helmikuussa 2018. ”Oulankajoki-Muutoksen virta” oli vuoden luontokuvakirjaehdokkaana.
Paavo Hamusella on vuosikymmenien kokemus monipuolisena valo -ja video- kuvaajana, hänen syvä luonnontuntemuksensa ja vankka tietämys erilajien käyttäytymisestä on tehnyt hänestä Suomen kysytyimmän ja arvostetuimman kouluttajan niin luontokuvauksen, luonnontuntemuksen, kuin kuvankäsittelyn ohjelmistohallinnan alueella. Paavon moniin merkittäviin saavutuksiin kuuluu mm. maailman suurimman luontokuvakilpailun eli WPY (Wildlife Photograher of the Year) sarjavoitto –  korkealle arvostettu palkinto, jonka vain harva suomalainen kuvaaja on saanut. 
Paavo Hamunen on yksi Suomen ammattiluontokuvaajat ry:n perustajäsenistä ja hän on toiminut useampaan otteeseen Vuoden Luontokuva-kilpailun tuomaristossa, myös vuonna 2021. Paavo toimi 2017-2018 yliopisto-opettajana ”Soveltavan kuvataiteen ja luontokuvauksen”-maisteriohjelmassa Lapin yliopistossa.

You may also like

Back to Top