Luontokuvauksen ammatilliset perusteet 

Koulutuksen sisältö
Luonnon ikuinen kiertokulku ja vuodenaikojen vaihtelut tarjoavat luontokuvaajille ehtymättömän ja yltäkylläisen runsaudensarven. Jokaisella kuvaajalla on oma tapansa havainnoida luontoa ja omat vahvat alueensa kuvaustyöskentelyssä. 

Koulutuksessa perehdytään monipuolisesti luontokuvauksen ja valokuvauksen perusteisiin, luontokuvauksen kaikkiin osa-alueisiin, kameran tuottamien tiedostojen (kuva, video, ääni) hallintaan ja käyttämiseen, luonnontuntemukseen, julkaisutoimintaan ja tekijänoikeuskysymyksiin, kuvauskalustoon, ohjelmistoihin ja uusiin tapoihin käyttää ohjelmistoja ja tekniikkaa omassa kuvaustoiminnassa ja omien tiedostojen hyödyntämisenä näyttelyissä, kirjoissa, esityksissä. Tavoitteena on, että omasta osaamisesta jää näkyvä ja ammattitaitoinen jälki. Jokaisen kuvaajan yksilölliset vahvuudet, mahdolliset ammatilliset intressit ja luovat näkemykset otetaan huomioon koulutuksen aikana.

Opintoihin kuuluu luentojen ohella runsaasti kuvausta maastoretkien muodossa, tehtäviä ja kuva-analyyseja. Lähijaksot pidetään mm. Kuusamon talvisissa tykkymaisemissa, maakotkakojussa, Kuhmon metsissä karhuja kuvaamassa sekä Saimaan järvimaisemissa.

Koulutus koostuu seitsemästä opetusmoduulista. Jokaisessa moduuli sisältää sekä lähiopetusta että vuorovaikutteista ja tuettua etäopetusta. Moduulin aihealueeseen liittyy joka jaksolla ohjattuja oppimistehtäviä sekä itsenäistä opiskelua.

Vierailevat luennoitsijat joulu-helmikuu 2022-2023
Kolme Suomen luontokuvauksen huippua ilmoitetaan syyskuun aikana

Kenelle
Luontokuvauksen ammatilliset perusteet soveltuu luontokuvauksen aktiiviharrastajalle, luontokuvausta ja luonnontuntemusta ammattimaisesti työssään tarvitseville, kuten eräoppaille, luonto-ohjaajille, luontomatkailuyrittäjille, luontoalan ja metsien ammattilaisille, jotka haluavat hyödyntää luontokuvauksen koko skaalan.

Osallistumisen edellytykset
Opiskelijat valitaan koulutukseen hakemusten perusteella. Valintaperusteissa painotetaan etenkin osallistujan motivaatiota, valmiuksia sitoutua opiskeluun ja maastokelpoisuutta eri vuodenaikoina.
Koulutukseen valitaan 12 opiskelijaa.
Laajuus
Koulutuksen laajuus on 20 ov 30 op (lähiopetus, etäopetus, tuettu etäopiskelu, ohjatut oppimistehtävät ja itsenäinen opiskelu).

Paikka
Otavan Opisto, Otavantie 2B, 50670 Otava (Mikkeli), Kuusamo ja Kuhmo.

Kouluttaja
Valokuvaaja ARPS Paavo Hamunen tunnetaan kansainvälisesti mainetta ja palkintoja saavuttaneista luontokuvistaan ja näyttävistä luontokirjoistaan. Viimeisin kuva -ja tietoteos toteutettuna yhdessä Pirkko Siikamäen kanssa ilmestyi helmikuussa 2018. ”Oulankajoki Muutoksen virta” oli vuoden luontokuvakirjaehdokkaana. Paavon vuosikymmenien kokemus monipuolisena valo -ja video-kuvaajana, hänen syvä luonnontuntemuksensa ja vankka tietämys eri lajien käyttäytymisestä on tehnyt hänestä Suomen kysytyimmän ja arvostetuimman kouluttajan niin luontokuvauksen, luonnontuntemuksen, kuin kuvankäsittelyn ohjelmistohallinnan alueella. Paavon moniin merkittäviin saavutuksiin kuuluu mm. maailman suurimman luontokuvakilpailun eli WPY (Wildlife Photograher of the Year) sarjavoitto -korkealle arvostettu palkinto, jonka vain harva suomalainen kuvaaja on saanut. Paavo on yksi Suomen ammattiluontokuvaajat ry:n perustajäsenistä ja hän on toiminut useampaan otteeseen Vuoden luontokuva -kilpailun tuomaristossa, myös vuonna 2021. Paavo oli 2017-2018 yliopisto- opettajana ”Soveltavan kuvataiteen ja luontokuvauksen” maisteriohjelmassa Lapin yliopistossa.
Lisätiedot
Lisätietoja koulutuksen sisällöstä: Paavo Hamunen, p. 045 124 2909
Lisätietoja koulutuksen toteutuksesta: kurssit@otavanopisto.fi tai puh. 044 794 3565



You may also like

Back to Top